Lisää velkaa, veroja ja asiakasmaksuja

Teen päivätyöni juridiikan ja sosiaalipolitiikan välimaastossa etsien ratkaisuja siihen, miten väestön ikääntymisen aiheuttamasta taloudellisesta haasteesta (tähän ei nyt muu sana oikeasti sovi, pahoitteluni!) selvitään. Olen kirjoittanut aiheesta kirjankin (Mistä rahat?), joka ilmestyi syksyllä 2013. Mitään ihmeellisiä taikatemppuja ei meillä eikä kenelläkään muullakaan tunnu olevan hihassa, mutta joitain välineitä kuitenkin.

Mitäs sitten ehdokas Poikonen "lupaa" tällä kestävyysvajeen saralla? No eipä mitään mukavaa. On aivan selvää, että seuraavat 20 vuotta ovat Suomelle taloudellisesti tiukkoja ihan suhdanteista riippumattakin. Hyvä suhdanne toki lieventäisi tuskaamme. Vaikka ikääntyminen on hyvä asia ja se on suuri elintason nousun ja kansanterveystyön saavutus, ei sitä voi kiistää, etteikö se olisi taloudellisesti ongelmallinen asia. Mutta se on asia, joka meidän on pakko hoitaa kuntoon kunnialla. Aivan pakko.

Joudumme varmastikin velkaantumaan, korottamaan veroja ja vyöryttämään rahoitusvastuuta kansalaisten omille harteille esimerkiksi korkeampien asiakasmaksujen muodossa. Velkaantumisen varaan emme voi ikinä nojata kevein mielin. Sitä en kannata, että Suomessa alettaisiin väkisin takavarikoida ikäihmisten omaisuus hoivamaksujen vastineeksi. Nykyäänhän vain tulot huomioidaan, tosin ne huomioidaan sitten varsin kokonaisvaltaisesti eli 85 % tuloista voidaan ottaa laitoshoidossa olevan hoivamaksuihin. Tehostetun palveluasumisen puolella maksuille ei ole vastaavaa rajaa ja siellä käytännöt vaihtelevatkin kunnasta toiseen. Tämä ei ole oikein kansalaisten tasa-arvon kannalta.


Kaikki keinot käyttöön

Suomalaisilla on kuitenkin varallisuutta enemmän kuin koskaan ennen. Samaan aikaan perintöjen merkitys on vähentymään päin, koska perilliset ovat aiempaa iäkkäämpiä itsekin ja pärjäävät omillaan. Jollain tavalla tuota ikäihmisille kertynyttä yksityistä varallisuutta kannattaisi hyödyntää ikäihmisten oman hyvinvoinnin parantamiseen. Vapaaehtoisin keinoin.

Rahaa voisi vapauttaa oman asunnon seinistä esimerkiksi käänteisellä asuntolainalla. Kunta voisi tulla vastaan järkevästi hinnoitellulla palvelusetelillä. Elinajan pituuden ja hoivan tarpeen arvaamattomuuden riskiä taas voitaisiin tasata vakuutuksella kaikkien vakuutettujen kesken, jolloin taloudellisen taakan jako olisi tehokkainta.

Vapaaehtoisia hoivan rahoituskeinoja tulee mielestäni edesauttaa ja hyödyntää niitä kestävyysvajeen kuromisessa umpeen. Siltikin joudumme aivan varmasti velkaantumaan lisää, korottamaan veroja ja korottamaan myös pakollisia asiakasmaksuja. Lisäksi on ymmärrettävä se, että kaikille ikäihmisille ei ole kertynyt omaa varallisuutta eikä heille ole siksi mitään vapaaehtoisia lisärahoituskeinoja olemassa. Silti ei pidä jättää vapaaehtoisia rahoituskeinoja kokonaan kehittämättä tässä maassa!  

Pelkän sinänsä älykkään työeläkkeemme ja julkisesti rahoitetun hoivajärjestelmän varaan meidän ei kannata rakentaa selviytymisstrategiaamme. Ei pidä laittaa kaikkia munia koskaan samaan koriin, vaan kaikki keinot on otettava käyttöön. Politiikan vasemmalla laidalla näitä muita keinoja on tupattu vastustaa kiivaasti ja siksi ne ovat Suomessa alikehittyneitä. Mutta kyllä minä itse tällaisena poliittisen keskimääräisen tien (välillä oikealla, välillä vasemmalla) kulkijana ja vasemmistolaistakin ajatusmaailmaa hyvin ymmärtävänä olen sitä mieltä, että kestävyysvajeeseen on etsittävä ratkaisuja monipuolisesti.