 |
| LU 22.1.2015 |
Kielivapaus on tulevaisuutta
Pakkoruotsin poistamiseen tähtäävä kansalaisaloite on eduskunnan käsiteltävänä. Kansalaisaloitteessa esitetään ruotsin kielen opiskelun muuttamista vapaaehtoiseksi ja ruotsin kielen osaamisvaatimusten poistamista tutkinnoista ja viroista. Kannatan kielivapautta lämpimästi.
Kansalaisaloitteiden avulla kansalaiset voivat itse edistää sellaisten epäkohtien oikaisemista, joista eduskunta tuppaa muutoin vaikenemaan. Nyt on tosin eduskunnassa ollut havaittavissa halua haudata tärkeitä kansalaisaloitteita valiokuntien hyllyille erinäisten tekosyiden nojalla. Tämä venkoilu osoittaa törkeää ylimielisyyttä.
Kaksikielisyysasiassa mielipiteitä vaihdetaan muutenkin ennen ja jälkeen vaalien häkellyttävän nopeasti sekä kansallisella että ihan kunnallisella tasolla. Lohjalla kielikysymyksessä tarvittiin takinkääntöihin viime kunnallisvaalien jälkeen vain vaivaiset kaksi ja puoli viikkoa!
Pakkoruotsi on keksitty vasta 1970-luvulla, mutta jo näin lyhyessä ajassa se on aiheuttanut valitettavaa vahinkoa. Se on vähentänyt oikeiden maailmankielten osaamista ja alkanut lopulta nakertaa jopa kaksikielisyyden kannatusta. Annamme kansainvälisille kilpailijoillemme etumatkaa tuhlaamalla koululaisten oppitunteja pienen marginaalikielen opiskeluun, kun samaan aikaan naapurimaissamme lapset opiskelevat syvällisemmin englantia ja jopa kiinaa. Asenteillekaan pakko ei tee hyvää. Suomi onkin muutamassa vuosikymmenessä tehnyt itsestään huonon esimerkin siitä, miten enemmistön ja vähemmistön kielisuhteita voidaan alkaa yhteiskunnan toimin pilata. Sääli. Pilaajan nimi on pakkoruotsi.
Itse olin pakkoruotsissa aina täyden kympin oppilas, mutta koin silti opinnot suurelta osin ajanhukaksi. Omituisin pakkoruotsin ”perustelu” on niin sanottu porttiteoria, jonka mukaan ruotsin kielen opiskelu helpottaa myöhemmin muiden kielten opiskelua. No eipä helpottanut pakkoruotsin taito pätkän vertaa, kun aloin aikuisiällä opiskella venäjää! Jos haluaa oppia jotain vierasta kieltä, on tietenkin fiksumpaa opiskella suoraan sitä haluamaansa kieltä, eikä tätä mystistä porttikieltä eli pakkoruotsia. Historiallakaan ei pakkoruotsia voi (ainakaan kaikille!) perustella, sillä monet meistä elävät nykyaikaa ja katsovat tulevaisuuteen tässä globaalin kilpailun maailmassa.
Elävä kaksikielisyys on saavutettavissa vain luonnonmukaisin keinoin. Näitä luomukeinoja ovat kielitaidon aito tarve, vapaus valita ja lupa sekä mahdollisuus opiskella valitsemiaan kieliä. Nämä hienot asiat ovat myös kansalaisaloitteen taustalla.
Elävä kaksikielisyys ei synny säädöksin, ei viranomaismääräyksin, ei pakko-opetuksella eikä kohtuuttomilla virkojen kielitaitovaatimuksilla. Julkisten palvelujen kielitaidon taso säilyy luonnostaan riittävällä, aitoa palvelutarvetta ja kielitaidon luontaista kysyntää vastaavalla tasolla. Näin EU-aikaa eläessämme maamme ministeriöissäkin on nykyään paljon enemmän tarvetta kunnolliselle englannin ja ranskan kielen taidolle kuin virkamiesruotsille.
Kun enemmistö kokee yhteiskunnan oikeudenmukaiseksi ja reiluksi ja siellä vallitsee yleinen luottamuksen ilmapiiri, myös vähemmistöt voivat hyvin. Arkisista kommunikointiongelmista voidaan selvitä käytännöllisin keinoin ilman pakkoruotsia. Elävä kaksikielisyys on sellaista, joka elää ja hengittää omin keuhkoin. Kielivapaus on teko tulevaisuuden ja kilpailukykyisemmän Suomen puolesta.
Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps) ja eduskuntavaaliehdokas
www.pirittapoikonen.com
Pakkoruotsi on keksitty vasta 1970-luvulla, mutta jo näin lyhyessä ajassa se on aiheuttanut valitettavaa vahinkoa. Se on vähentänyt oikeiden maailmankielten osaamista ja alkanut lopulta nakertaa jopa kaksikielisyyden kannatusta. Annamme kansainvälisille kilpailijoillemme etumatkaa tuhlaamalla koululaisten oppitunteja pienen marginaalikielen opiskeluun, kun samaan aikaan naapurimaissamme lapset opiskelevat syvällisemmin englantia ja jopa kiinaa. Asenteillekaan pakko ei tee hyvää. Suomi onkin muutamassa vuosikymmenessä tehnyt itsestään huonon esimerkin siitä, miten enemmistön ja vähemmistön kielisuhteita voidaan alkaa yhteiskunnan toimin pilata. Sääli. Pilaajan nimi on pakkoruotsi.
Itse olin pakkoruotsissa aina täyden kympin oppilas, mutta koin silti opinnot suurelta osin ajanhukaksi. Omituisin pakkoruotsin ”perustelu” on niin sanottu porttiteoria, jonka mukaan ruotsin kielen opiskelu helpottaa myöhemmin muiden kielten opiskelua. No eipä helpottanut pakkoruotsin taito pätkän vertaa, kun aloin aikuisiällä opiskella venäjää! Jos haluaa oppia jotain vierasta kieltä, on tietenkin fiksumpaa opiskella suoraan sitä haluamaansa kieltä, eikä tätä mystistä porttikieltä eli pakkoruotsia. Historiallakaan ei pakkoruotsia voi (ainakaan kaikille!) perustella, sillä monet meistä elävät nykyaikaa ja katsovat tulevaisuuteen tässä globaalin kilpailun maailmassa.
 |
| LU 24.1.2015. Kiitos kommentista. |
Elävä kaksikielisyys ei synny säädöksin, ei viranomaismääräyksin, ei pakko-opetuksella eikä kohtuuttomilla virkojen kielitaitovaatimuksilla. Julkisten palvelujen kielitaidon taso säilyy luonnostaan riittävällä, aitoa palvelutarvetta ja kielitaidon luontaista kysyntää vastaavalla tasolla. Näin EU-aikaa eläessämme maamme ministeriöissäkin on nykyään paljon enemmän tarvetta kunnolliselle englannin ja ranskan kielen taidolle kuin virkamiesruotsille.
Kun enemmistö kokee yhteiskunnan oikeudenmukaiseksi ja reiluksi ja siellä vallitsee yleinen luottamuksen ilmapiiri, myös vähemmistöt voivat hyvin. Arkisista kommunikointiongelmista voidaan selvitä käytännöllisin keinoin ilman pakkoruotsia. Elävä kaksikielisyys on sellaista, joka elää ja hengittää omin keuhkoin. Kielivapaus on teko tulevaisuuden ja kilpailukykyisemmän Suomen puolesta.
Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps) ja eduskuntavaaliehdokas
www.pirittapoikonen.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti