Häntä heiluttaa koiraa

Tuorein Länsi-Uusimaan kirjoitukseni (23.9.2014) käsitteli julkisen sektorin hanakkaa kasvua:

Häntä heiluttaa koiraa

Vuorotellen saa kuulla väitteitä siitä, että julkinen sektorimme on viime vuosikymmeninä peräti pöhöttynyt ja toisaalta siitä, että julkiset palvelumme on ajettu alas. Kumpikin väite osuu oikeaan. Julkinen sektori levittäytyy yhä laajemmalle, kunnat hoitavat yhä useampia tehtäviä ja ainakin johtajia riittää joka lähtöön. Samaan aikaan terveyskeskuksissa jonotetaan, huonokuntoisetkin koulukirjat kiertävät yhä useamman kierrätyskerran ja teiden päällysteissä on edessä paluu sorateiden aikaan. Julkisen sektorin kasvu on siis ollut valitettavan paljon sen oman olemuksen kasvua eikä niinkään palvelujen kysyntään perustuvaa tarpeellista kasvua.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n uunituore julkaisu "Julkea sektori" käsittelee jatkuvasti paisuvan julkishallinnon ongelmaa. Julkis­ten menojen osuus BKT:sta oli viime vuonna jo peräti 57,7 %. Tämän osuuden kasvua selittää osin bruttokansantuotteemme pienentyminen. Julkishallinnon koon pitäisi sopeutua tähän muutokseen, mutta toistaiseksi kehityssuunta on ollut erittäin huono.

Mielenkiintoinen tieto EVA:n julkaisussa oli, että silloin kun ihminen käyttää omia tai jopa muiden rahoja itseensä, yleensä esiintyy edes jonkinlaista malttia. Mutta jos käytämmekin muiden rahoja muiden ihmisten hyväksi, homma meinaa karata käsistä. Tätä olen nähnyt Lohjallakin. Jos kunnan omien veroeurojen käytön suhteen ollaankin tarkempia ja veroprosentinkin kohdalla käsijarrua edes kopeloidaan, toisin on valtiolta saatujen tukien suhteen. Niitä voidaan tyytyväisenä käyttää vaikka johonkin joulukalenteriin. Minulle on jopa selostettu, että valtion antamat tukirahat eivät muka olisi keneltäkään kuntalaiselta pois. Vaikka ovathan ne pois niiden kuntalaisten taskusta, jotka valtion veroa maksavat! Lisäksi valtion tuilla on tutkimusten mukaan taipumus paisuttamalla paisuttaa kuntien menoja eikä siis kannustaa tarkkaan rahankäyttöön. Suomen kansantalouden kestävyysvaje ei joulukalentereilla kuntoon tule.

Kaikki organisaatiot pyrkivät maksimoimaan oman kokonsa ja valtansa - ja käyttämänsä rahan määrän. Tämä pätee myös hallinnollisiin organisaatioihin. Mitä tärkeämmäksi jokin hallintohimmeli saa itsensä pönkitettyä, sitä suotuisampia ovat himmelin työntekijöiden uranäkymät. Julkisen sektorin pöhötautia pahentaa se, jos verorahojen käytöstä on päättämässä paljon sellaisia henkilöitä, joiden palkan maksaa julkinen sektori. 

Oman osansa pöhötautiin tuovat kuntaliitosten irtisanomissuojat. Lohjallakin elämme varsin runsaan virkamiehityksen aikaa, kun liitosten myötä saimme viiden vuoden irtisanomissuojalla suojattua johtoporrastakin useammasta kunnasta. Suoja-ajasta huolimatta nyt jo pitäisi tosissaan piirtää Lohjan organisaatiokaaviota siihen asentoon, missä sen pitäisi ilman irtisanomissuojia olla. Mutta ei, meillähän ei ole oikein suotavaa edes ehdottaa viranhaltijoiden lomautuksia. Tällainen henkilöstöpolitiikka on toki kivaa, muttei hyvää. Ja kallistakin se on. 

Julkinen sektori tuottaa paljon hyvää ja tekee sen usein tasa-arvoisemmin kuin vapaat markkinavoimat tekisivät, mutta tarpeettomasti paisuvaan julkiseen sektoriin meillä ei ole varaa. Valmisteilla oleva sote-lakikaan ei näytä tuovan kaivattuja hallinnon virtaviivaistuksia, vaan päinvastoin: kunnille on muodostumassa taloudellinen kannustin paisuttaa omaa organisaatiotaan mahdollisimman suureksi.

PIRITTA POIKONEN

Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)