...huvilat ja puutarhat. Joo-o, lohjalainen tykkää Nummela-biisistä ;)Ohessa tuorein Länsi-Uusimaan (5.7.2014) kolumnini. Aiheena on liikkumisen esteettömyys. Tämä on TÄRKEÄÄ! Teimme aiheesta Inkeri Kankaan (Kesk.) kanssa pari valtuustoaloitettakin kesäkuun valtuustossa. Ideat niihin saimme "Päivä vammaisena" -tempauksen reitin varrella.
Nämä kadut kaupungin
Harvoin
ovat silmäni auenneet niin lyhyessä ajassa niin paljoa kuin osallistuessani
Lohjan vammaisneuvoston ”Päivä vammaisena” -tempaukseen. Tempauksessa tutustuttiin
konkreettisesti liikkumiseen esteisiin Lohjalla kulkemalla kierros Apuomenalta
torin kautta kaupungintalolle. Osallistujille oli tarjolla mm. korvatulppia
kuuloaistia vaimentamaan sekä pyörätuoli sillä liikkumisen kokeilemista varten.
En itse osannut arvata, miten paljon esteitä kaupunkimme kaduilla onkaan.
Eteneminen on monin paikoin hankalaa, jos on jotain rajoitteita liikkumisen,
kuulemisen tai näön kanssa tai jos tarvitsee jotain apuvälinettä.
Liikennevalojen
ohjausääni oli useimmissa kohdissa liian vaimea ja sitä oli vaikea kuulla
liikenteen melun takia ennen kuin aivan tolpan juurella. Äänen havaitseminen vasta
valotolpan juurella on kuitenkin jo vaarallisen myöhäistä. Ohjausäänen pitäisi
kuulua kauemmas, jotta kadun ylitykseen voisi valmistautua opaskoiran kanssa
turvallisesti.
Osa kaupunkimme
suojateistä on tehty asfaltin sijaan epätasaisista katukivistä. Tällä
tavoitellaan kuulemma kaupunkikuvan kohennusta. Itse en ollut aiemmin kiinnittänyt
mitään huomiota moisiin kaupunkikuvan kauneuspilkkuihin. Kun selvisi,
minkälaisia liikkumisen haittoja epätasaiset kiveykset aiheuttavat, muuttuivat
nuo kivetyt suojatiet silmissäni suorastaan rumistuksiksi. Vähänkin matalampi
askel tökkää epätasaiseen kiveykseen erittäin helposti.
Lisää
muhkuraista kiveystä oli edessä torilla koko torin laajuudelta. Kivaltahan se
kivetty tori näyttää, mutta ajaminen sen läpi pyörätuolilla on melkoista
rytyyttämistä. Eikä torin alalaidalta niin vain pääse pois jalkakäytävälle manuaalisella
pyörätuolilla tai ns. sähkömopolla. Kiveyksen reuna on hurjan korkea, minkä
takia pitää kiertää muuta kautta torilta pois, ettei mene nurin tai ettei mopo
hajoa. Laurinkatua ylöspäin lykkiessä olivat voimat loppua käsistä, joten apuri
auttoi minua eteenpäin luotettavin ottein. Silti suojatieltä jalkakäytävälle
nousu tuntui välillä hurjalta, koska apurin piti kallistaa pyörätuolia niin
paljon.
Matkamme
jatkui. Veroviraston ovella oli vuorossa ihan erityyppinen suunnittelun
kukkanen: liikuntarajoitteisia varten oli kyllä pääovella summeri, jota
soittamalla pääsee esteettömästi sivuoven kautta sisälle, mutta summeri oli
siten asennettu, että siihen oli vaikea ylettyä pyörätuolista käsin. Jos jo asennusvaiheessa
asia olisi hoksattu, olisi tarvittu vain hiukan lisää sähköpiuhaa sen
korjaamiseksi.
Hyviäkin
kohtia reittimme varrelle osui. Jotkut suojateiden ja katukiveysten reunat
olivat matalia ja sopivasti viistettyjä. Lohjantähden takaoven rampit ovat
riittävät loivia ja levähdystasanteet nousujen välillä kuten pitääkin. Sokokselle
pääsee hyvin suunniteltua ramppia pitkin. Uusi Prismakeskus katualueineen
toimii kaikkien kulkijoiden kannalta hyvin.
Kuvani
Lohjasta muuttui parissa tunnissa. Nykyään näen esteitä joka paikassa: kynnyksiä
siellä, puuttuvia kaiteita täällä. Helppo olisi sortua ajattelemaan, että esteettömyys
koskee vain pientä osaa väestöstä ja että paikat ovat siihen nähden jo ihan riittävän
helppokulkuisia. Mutta kun ajattelee asiaa liikuntarajoitteisen kannalta, tajuaa,
että hänelle nämä ”pienet”, mutta todelliset esteet tulevat eteen monta kertaa
päivässä ja päivästä toiseen. Joka kerta, kun kaupungilla liikkuu.
Piritta
Poikonen
Kirjoittaja
on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)
www.pirittapoikonen.com
