Terveydenhuollon palveluja aletaan rajata

STM on perustanut terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston. Neuvosto tulee antamaan suosituksia siitä, mitkä tutkimukset sekä hoito- ja kuntoutusmenetelmät kuuluvat suomalaisen terveydenhuollon palvelujen valikoimaan - ja mitkä samalla rajataan valikoiman ulkopuolelle. Palveluvalikoimassa kerrotaan kaikki julkisesti järjestetty tai rahoitettu terveydenhuollon toiminta, johon kuuluu ennaltaehkäisy, tutkimus, diagnostiikka, hoito ja kuntoutus.

  

Vastuunjaon hahmottelua

Palveluvalikoimaa laadittaessa vedetään siis rajaa julkisen ja yksilön oman vastuun välille. Tämä rajanveto on ihan hyvä harjoitus ja mielenkiinnolla odotan sen lopputuloksia. Uskon, että monet ns. vaihtoehtohoidot jäävät julkisen sektorin tarjoamien palveluiden ulkopuolelle, mikä on oman ymmärrykseni mukaan ihan ok rajanveto. Verovaroin tarjotaan vain tieteelliseen näyttöön perustuvia hoitoja. 

Vaikeampi kysymys tuleekin olemaan se, mitä maailman uusimpia ja parhaita hoitomuotoja ja lääkityksiä jätetään pois suomalaisille tarjottujen hoitojen valikoimasta – vai jätetäänkö mitään. Eihän kalleimpia ja harvinaisimpia hoitoja nytkään saa, ei ainakaan tosta noin vaan, mutta kyllähän monien tavoite on, että Suomessa saa vakaviin sairauksiin huippuhoitoja aivan kaikki kansalaiset. Tuotammehan me itsekin huippututkimusta ja uusia hoitoja täällä Suomessa. Verovaroin. Kai edes ne on kansalaistemme hyödyksi tarkoitettu? Voidaanko Suomessa julkiselta puolelta saatavia huippuhoitomuotoja rajoittaa ja miten? 

STM:n mukaan suomalaisen terveydenhuollon palveluvalikoiman tulisi sisältää lääketieteellisesti perusteltuja potilaan terveydentilan edellyttämiä hoitoja, jotka on osoitettu hyödylliseksi suhteessa niiden riskeihin ja kustannuksiin. Kustannuksetkin on siis mainittu arviointikriteerinä. Mutta mitä tehdään, jos on tarjolla todella tehokasta hoitoa, mutta joka on samalla huippukallista? Mikä on säästetyn ihmishengen hinta? 

   

Potilasdirektiivi taustalla

Neuvoston asettamisen taustalla on potilasdirektiivi, jonka säännökset tulivat Suomessa voimaan vuoden 2014 alussa. Kun suomalainen potilas hakeutuu Suomesta hoitoon johonkin toiseen EU-maahan, hänellä on oikeus saada korvausta vain sellaisesta toisessa EU-maassa saadusta hoidosta, joka kuuluu Suomen terveydenhuollon palveluvalikoimaan. Lähtökohtainen tarve tälle määrittelytyölle tulee siis EU:sta, mutta tämä harjoitus olisi todellakin ollut hyvä tehdä ihan kotimaisistakin lähtökohdista. Kuka vastaa mistäkin ja mistä rahat?