Kaikki on ihmeellistä

Joulunajan kolumnini Länsi-Uusimaassa käsitteli nykyarjen ihmeellisyyttä. Kolumni osui varsin oikeaan aikaan, kun eilen ja tänään on uutisoitu sitä, miten väki kaipailee 1980-luvulle - ja siis etenkin Perussuomalaiset. Itse olin 1980-luvulla peruskoululainen ja suurimpana juttuna siltä ajalta tulee mieleen perheemme muutto Helsingin Pukinmäestä maaseudulle läntiselle Uudellemaalle Nummi-Pusulaan. Muistuu mieleen myös kreppiraudat ja neonvärit, vai meneeköhän ne jo 90-luvun puolelle?

Itse arvostan mennyttä ja olen siitä kiinnostunut, mutta nokka on vakaasti kohti tulevaa. Jaksan aina välillä hämmästellä sitä, miten kätevää moni juttu onkaan nykyään. Ja pohdin monesti myös sitä, kenen ja minkä kustannuksella: ympäristön, huonojen työolojen ja lapsityövoimanko? Mutta nyt se itse kolumni, julkaistu siis Länskärissä 27.12.2013:

Kaikki on ihmeellistä

LU 27.12.2013

Miten voikaan tuskastuttaa ajatus siitä, että pitäisi istahtaa tietokoneen ääreen hoitamaan pankkiasioita nettipankissa! Vaikka ei siitä niin kauaa ole, kun laskut vielä maksettiin konttoreissa ja käteinen rahakin nostettiin pankin tiskiltä. Oikeastihan nettipankki on mitä mainioin juttu: voit oman kodin rauhassa hoitaa pankkiasiasi juuri silloin, kun sinulle itsellesi sopii. En minä haluaisi mennä enää konttoriin jonottamaan laskunippu kourassa kesken työpäivän. 

Suomalaisten elintason nousu on ollut huikeaa. Taloudellinen hyvinvointimme on kasvanut kymmenkertaiseksi 1950-luvun alusta. Yleinen puute ruuasta ja perustarvikkeiden niukkuus on historiaa, vaikka vähäosaisuutta ei ole tässä yltäkylläisyydenkään maailmassa ratkottu. Elämme yhä vanhemmiksi ja monet vaikeat sairaudet on voitettu. Silti suutumme siitä, jos joudumme jonottamaan sellaiseen syöpähoitoon, jota ei ollut olemassakaan vielä 10 vuotta sitten. Kansakunnan ikääntyminenkin, mikä on iloinen asia ja kansanterveystyön riemuvoitto, on kääntynyt synkäksi kestävyysvajeeksi. Suo siellä, vetelä täällä? Ei sentään.

Oikeasti asiat ovat nykyään aivan ihmeellisen hyvin. Väkivalta, tiukkapipoisin ahdasmielisyys ja häpeällä kontrollointi ovat vähentyneet tapakulttuurin seestymisen myötä. Fyysisesti kaikkein kuluttavimmat työt ja työtapaturmat ovat vähentyneet, kun teknologia ja työelämä ovat kehittyneet. Naisten päivät eivät kulu enää pyykkivettä lämmittäessä ja henkilöauton ansiosta välimatkat ovat lyhentyneet. Autoilu on muuttanut etenkin maaseudun arkea. En itse esimerkiksi kaipaa kotikylästäni poistunutta pankkikonttoria enkä pikkukauppaa, koska kaupalliset palvelut ovat nykyään silti entistä ”lähempänä”, kiitos netin ja auton. Vielä omassa lapsuudessani oli isohko asia lähteä Nummi-Pusulan suunnalta joskus viikonloppuisin ihan Lohjalle asti kauppoihin. Nyt sama matka taitetaan vaikka joka päivä ilman, että se on mikään ”juttu”. Mennään, jos huvittaa. Ja nykyihmistähän kovin usein huvittaa. 

Kun vertaan nykymenoa omien isovanhempieni aikoihin, ero elintasossa on valtava. Myös muutos omien vanhempieni nuoruuden aikaiseen Suomeen nähden on suuri. Parempaan. Muistan, kun 1990-luvulla muutimme opiskelija-asuntoomme ja muutossa auttanut isäni tuumaili kaihoisasti lapsensa uutta kotia katsellessaan, että ei hänen nuoruudessaan tällaisesta voinut uneksiakaan. Vaikkei se opiskelija-asuntomme ollut järin suuri, oli se kuitenkin meidän kotikolo, johon oli kalustuskin saatu haalittua. Helpompi siitä käsin oli aloitella itsenäistä elämää ja keskittyä opiskeluun, kuin asustella sukulaisten nurkissa tai alivuokralaishuoneessa. Mutta niin vaan on siitäkin opiskelijatytöstä kasvanut aikuinen, jolla meinaa mennä nykyään hermo siitä, jos nettiyhteys tökkii, jos liityntäbussia joutuu odottamaan kolmen minuutin sijaan peräti kahdeksan minuuttia tai jos sähköt on tunnin poikki. Ihmeellisiä nykymaailman asioita, joista valittamista isoäitivainaani ei varmasti käsittäisi lainkaan.

On kuitenkin hyvä, että ihmiselle ei mikään tunnu riittävän. Juuri se, että totumme pitämään teknisiä ja yhteiskunnallisia saavutuksia itsestäänselvyyksinä ja vaadimme aina vain enemmän ja parempaa, vie ihmiskuntaa eteenpäin. Oman mielenterveyden ja ympäristön ekologisen kestävyyden kannalta on silti hyvä välillä nähdä ympärillään se, kuinka ihmeellistä kaikki oikeastaan onkaan.  

Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)
*******************************************************

Aiheeseen liittyvä hauska englanninkielinen video siitä miten "kaikki on ihmeellistä ja kukaan ei ole silti tyytyväinen":