Eläkeuudistus. Taas.

Marraskuun kolumnini Länsi-Uusimaassa käsitteli tulossa olevaa eläkeuudistusta. Kuten tekstistä huomaa, en aio asettua esteeksi sille, että eläkejärjestelmään taas kerran säädetään ja jopa eläkeikää nostetaan, vaikkei se tietenkään mikään iloinen uutinen ole.

                                                       Eläkeuudistus. Taas.

LU 14.11.2013

Tuskin on saatu edellisen suuren eläkeuudistuksen viimeiset sääntömuutokset voimaan, kun on jo taas tullut aika uudistaa työeläkettämme. Edellinen uudistushan tehtiin vuonna 2005, mutta sen myötä tullut elinaikakerroin on otettu käyttöön vasta vuonna 2010. Eläkejärjestelmämme kyky uudistua ja sopeutua kansantalouden tilaan on sen yksi vahvuus. Toisaalta jatkuvat muutokset voivat syödä sitä luottamuspääomaa, minkä varaan tällaiset sukupolvisopimukset kuten suomalainen työeläke nojaavat. 

Itse suhtaudun varsin luottavaisesti eläkejärjestelmäämme. Sitä on rakennettu ja ylläpidetty sellaisen parhaan matemaattisen osaamisen ja poliittisen näkemyksen perusteella, mitä tästä maasta on löytynyt. Ja toisin kuin vanhushoivan osalta on tilanne, eläkejärjestelmässä on sentään laskettu ja tuotu julki tulevien eläkevastuiden euromäärä. Lisäksi tulevien eläkkeiden varalle on rahastoitu edes jotain. Siksi eläkejärjestelmää on niin helppo parjata: kun tiedetään kattamattomien vastuiden määrä, niihin on kritiikissä helppo tarttua. Hoivasta taas ei tiedetä edes vastuiden euromäärää, saati että olisi olemassa edes jokin hoivarahaston tynkä jossain.

Eläkeuudistus pääsi kunnolla käyntiin, kun ns. Pekkarisen asiantuntijaryhmä vastikään julkaisi omat pohdiskelunsa eläkeuudistuksen pohjaksi. Vaikkei työryhmä esittänytkään mitään suoria suosituksia, selvää on, että luvassa on eläketurvan kiristyksiä. Eläkeikään joudutaan koskemaan, eläketurva ei ainakaan halpene ja eläkemaksujen korotukset ovat selviö. Ken helpotuksia haluaa ja paranevia etuuksia vaatii, tutustukoon ensin eläkkeiden rahoittamisen ongelmiin.

Kipein kiista eläkeuudistuksessa käytäneen vanhuuseläkeiästä. Mielestäni oli virhe, että vuoden 2005 uudistuksessa vanhuuseläkeikä laskettiin 65 vuodesta 63 vuoteen. Siihen asti pidimme selviönä, että vanhuuseläkeikä on Suomessa 65 vuotta. Nyt olemme hyvin lyhyessä ajassa jo tottuneet siihen, että vanhuuseläkkeelle pääsee 63-vuotiaana. Samaan aikaan eliniän odotteemme on jatkanut nousuaan. On matemaattisesti selvää, ettei yhä isompaa osaa elämästä ole mahdollista elää sinänsä ansaitun, mutta kuitenkin yhteisestä pussista tulevan eläketulon varassa. On hyvä huomata, että kansaneläkkeessä eläkeikä on edelleen 65 vuotta. Sairauden tai työttömyyden kohdatessa 65 vuotta tuntuu toki utopistiselta ikärajalta, mutta niihin tilanteisiin täytyy olla muita ratkaisukeinoja kuin yleisen vanhuuseläkeiän pitäminen nykytasolla.

Vaikka itse luotankin työeläkejärjestelmäämme ja arvostan sen vahvuuksia suuresti, en silti laskisi omaa eläkeaikaista toimeentuloani vain työeläkkeen varaan. Niinkin arkiset asiat kuin omasta työkunnosta huolehtiminen ja asuntolainan maksaminen ovat osa vanhuuden toimeentulon rakentamista. Myös määrätietoinen eläkesäästäminen olisi hyvä keino, mutta tällä hetkellä vakuutusmuotoinen eläkesäästäminen on tehty Suomessa erittäin epähoukuttelevaksi. Kyse on poliittisista valinnoista. Onkin outoa, että samaan aikaan kun pakollisen eläketurvan puolella on luvassa vain kiristyksiä, on vapaaehtoisen eläketurvan välineet pilattu. Tilanteenhan pitäisi olla päinvastainen: kansalaisia pitäisi herätellä ja houkutella täydentämään eläketurvaansa vapaaehtoisesti. Olisi mahdollista luoda tilaa taloudellisesti tehokkaille ja aidosti taloudellista turvaa luoville, täysin vapaaehtoisille lisäeläkeinstrumenteille. Jos niin vain haluttaisiin. 

Piritta Poikonen
Kirjoittaja on lohjalainen kaupunginvaltuutettu (ps)

Lue lisää...

Potilasdirektiivi

Tällä kertaa ehdin mennä junalla keskustaan.

Käväisin tällä viikolla taas Brysselissä. Tällä kertaa aiheena oli potilasdirektiivi. Direktiivi olisi pitänyt saattaa kansallisesti voimaan 25.10.2013, mutta pitkäksi menee Suomessa. Tähän mennessä vasta 12 EU-maata on hoitanut asian loppuun saakka. Potilasdirektiivin tarkoituksena on helpottaa potilaiden liikkumista yli rajojen.

Suomessa ollaan myöhässä, mutta silti pitkällä

Vaikka Suomessakin implementoinnin kanssa nyt vähän venähtää yli määräajan, reissustani jäi päällimmäiseksi kuitenkin tunne siitä, että meillä asiaa on asiaa pureskeltu hyvin ja ajatustyön osalta meillä ollaan jo pitkällä. Arvostukseni suomalaista virkamieskuntaa kohtaan kasvoi.

Lisäksi olen yllättynyt siitä, että meillä ollaan implementoinnissa ottamassa kerrankin vähän varovaisempi ote eikä siis heti tohkeissaan yli-implementoida ihan vaan varmuuden vuoksi, vaan tietoisesti nyt lähdetään katsomaan, josko vähän vähempikin riittäisi. Voipi olla, että tässä asiassa EU-tuomioistuin antaa näpeille, mutta katsotaan. Voipi myös olla, että Suomen linja kestää tuomioistuimen tutkinnan. Yksittäisen kansalaisen kannalta Suomen valitsema linja saattaa tuntua nihkeältä, mutta koko veronmaksajakunnan kannalta valittu linja voi olla edullisempi. En nyt osaa vielä ihan sanoa.

Suomesta hoitoon muualle

Kovin kiista Suomessa on käyty siitä, millä ehdoilla Suomesta voi hakeutua hoitoon toiseen EU-maahan eli millä tavalla yhteiskunta sponsoroi tällaista muualle hoitoon hakeutumista. Tällä hetkellä linja näyttää olevan se, että ulkomaille hoitoon hakeutuessa saa samanlaisen Kela-korvauksen kuin jos hakeutuisi Suomessa hoitoon yksityiseen hoitopaikkaan - olkoonpa ulkomainen hoitopaikka julkinen tai yksityinen. Tämä on reilu ratkaisu etenkin silloin, jos hakeutuu ulkomaille yksityiseen hoitoon. Korvauksen tulee olla sama, sijaitseepa yksityinen lääkäriasema Suomessa tai vaikkapa Virossa. Mutta jos suomalainen hakeutuu ulkomaille julkisen sektorin hoitoon, korvaus on silloinkin vain yksityisen hoidon Kela-korvauksen mukainen, vaikka Suomessa julkiseen hoitoon hakeutuessa hoito on asiakkaalle hyvin edullista yksityiseen verrattuna. Tämä on se kohta, jossa EU-tuomioistuin saattaa Suomea rankaista.

Suomesta voi lähteä yhteiskunnan sponsoroimana hakemaan muista EU-maista vain sellaista hoitoa, mikä kuuluu suomalaiseen terveydenhuollon palveluvalikomaan. Palveluvalikoiman tulee määrittelemään erityinen toimielin. Tämän määrittelytyön tuloksia odotan suurella mielenkiinnolla!



Näkymä kohti Brysselin vanhan kaupungin keskustaa.

Hoitoon Suomeen

Potilasvirtaa tulee toki olemaan myös Suomeen päin. Täällä pitää kohdella muista EU-maista tulevia potilaita samoin kuin suomalaisia potilaita. Eli samaan jonoon vaan. Direktiivin perusteella hoitoa annettaessa potilaan tulee tosin ensin etukäteen maksaa suomalainen hoito, olipa se julkisen tai yksityisen järjestämää. Potilas sitten jälkikäteen hakee kotimaastaan sen maan sääntöjen mukaiset korvaukset. Mutta jos hoitoa annetaan EU-asetuksen mukaan tai kyseessä on ns. kolmansien maiden asukkaat, kustannusten perintä menee toisin, mutta en nyt pureudu tässä siihen kokonaisuuteen.

Suurin osa potilaista ympäri Eurooppaa halunnee kuitenkin hoidon lähellä kotiaan omassa kulttuuripiirissään. Valtavia potilasmassojen liikkeitä tuskin siis nähdään, etenkin kun direktiivi ei tuo oikeuksia muihin hoitoihin kuin mihin henkilö on omassa kotimaassaan jo ennestään oikeutettu. Eli jostain toisesta EU-maasta ei voi direktiivin nojalla tulla hakemaan Suomesta esim. jotain erityistä syöpähoitoa, mikäli sitä hoitoa ei henkilön kotimaan palveluvalikoimaan kuulu.

Kaiken kaikkiaan potilasdirektiivi on hankala. Eri maiden terveydenhuoltojärjestelmät ovat kovin erilaisia ja tällaisen yhdenmukaisen liikkuvuussäännöstön ujuttaminen osaksi kaikkia erilaisia systeemejä on tietenkin vaikeaa.

Lue lisää...

Höpö höpö, Himanen

Silmäilin eilen suurella kohulla julki tullutta Himasen pamflettia, jota sen alkulehdillä myös "akateemiseksi tutkimukseksi" kutsutaan. Koska kyseessä näyttäisi olevan oman silmäilyni ja julkisuudessa esitettyjen asiantuntevampien arvioiden mukaan 354 sivua vaikeaselkoista höttöä, en aio sitä kannesta kanteen lukea, vaan valikoidut tutkailut riittäkööt.

"Haastava", "kestävä", "kehitys"

Koska kirjoitelma oli niinkin kallis, kyseenalaisesti hankittu ja jo sen esiraportti herätti paljon kritiikkiä, oletin, että Himanen & co. olisivat nyt todella tsempanneet ja osoittautuisivat saamansa rahan arvoisiksi tulevaisuuden luotaajiksi. Mutta ei. Ei tuossa mitään uutta näytä olevan. Vanhojen tuttujen, sinänsä tärkeiden asioiden pyörittelyä. Eilinen luku-urakkani lopahti sellaisen kappaleen kohdalla, jossa mainittiin kolme kertaa sana "haastava", kolme kertaa sana "kestävä" ja vielä kolme kertaa sana "kehitys". Kaikki siis yhdessä ja samassa 11 rivin mittaisessa kappaleessa. Puuduin tuommoiseen junnaamiseen.


Tavoitteet eivät ole toimenpiteitä

Olen yleensä ottaen tuskastunut siihen, että kun vaan pokkana hoetaan jotain asiaa, se alkaa muuttua todeksi. Esimerkiksi tässä Himasen kirjasessa esitetään, että tällä tutkimushankkeella on saatu aikaan muka "poikkeuksellisen suoria käytännön toimenpide-ehdotuksia" (sekin tosin ilmaistaan kieliopillisesti merkillisellä virkkeellä, kts. s. 326). Näitä "toimenpide-ehdotuksia" ovat esim. hallituksen syyskuussa 2013 esittämä työurien pidentäminen kahdella vuodella, työllisyysasteen nostaminen yhdellä prosenttiyksiköllä ja  julkisten palveluiden tuottavuuden nostaminen puolella prosenttiyksiköllä. Mielestäni nämä eivät kyllä ole mitään toimenpide-ehdotuksia, vaan tavoitteita. Numeroiksi puettuja tavoitteita. Niiden saavuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä ei sanota oikeasti mitään. Silti julkisessa keskustelussa on esiintynyt aika paljon sitä höpötystä, että nyt on keksitty keinot, joilla laitetaan koko kestävyysvaje kerralla kuntoon... Ihan ei siltä tunnu.


Seassa Perussuomalaisten mollaamista, mitäs muutakaan...

Varsinaisen mahalaskun Himasen tuotos kokee sivulta 106 lähtien, jossa maalaillaan Perussuomalaisista hyvin umpimielistä kuvaa. Voivoivoi miten surkeaa. Näin käy, kun kirjaillaan norsunluutornissa. Perussuomalaiset leimataan voimakkaan kansallismieliseksi vastarinnaksi kaikkea avoimuutta kohtaan ja äärinationalistisiksi. Totuus Perussuomalaisista on paljon arkisempi ja laimeampi. Semmosia ihan tavallisia tallaajia, joille on suomalaisten ja Suomen asiat tärkeitä. Mitähän vikaa siinä on?

Toisaalta tuon Perussuomalaisten demonisoinnin tiimellyksessä Himanen tulee kuin vahingossa tunnustaneeksi sen, että Perussuomalaisilla on ollut vaikutus muihin puolueisiin ja vaikutuksemme on ollut jopa niin suurta, että "vaalivoitolla Perussuomalaiset vaikuttivat jopa Euroopan unionin poliittiseen ajatteluun vaarantamalla Euroopan koko tukipaketin Portugalille". Vai ei muka oppositiosta voi vaikuttaa mihinkään! Tukipakettejahan me emme ole halunneet.

Toki Himanen sysää ikään kuin kaiken eurooppalaisen ikävän perussuomalaisten syyksi väittämällä samaan syssyyn, että "siitä lähtien Euroopan maiden välinen solidaarisuus on jatkuvasti heikentynyt." No ei se ihan noin ole... Tietty uusi vastuullisuus ja omista asioista ensisijaisesti itse päättämisen vire näyttää nousevan Eurooppassa. Ja se on ihan hyvä. Voin olla kaverisi, ymmärtää tilanteesi, tehdä kanssasi yhteistyötä - ilman että kuitenkaan maksan velkojasi! Euroopan vahvuus on juuri sen monipuolisuus: kansojen, kielten ja kulttuurien kirjo. Ei sitä pidä kahlita liian rajoittavin ehdoin ja tunkea kaikkia samaan muottiin - ja leimata järkeviä kriitikoita heti epäsolidaarisiksi toisia kohtaan! Liian keskusjohtoisista ja solidaarisuutta juhlapuheissa julistaneista viritelmistä on ihan riittävästi huonoja kokemuksia.


Parempaa analyysiä

Paras tähän mennessä lukemani analyysi Himasen kirjasesta löytyy Akateemisesta talousblogista professori Pertti Haaparannan kirjoittamana. Hän käy siinä läpi Himasen esittämiä perusteettomia ja virheellisiä väitteitä hyvinvointivaltiosta. Esimerkiksi toisin kuin Himanen esittää, hyvinvointivaltio ON ennaltaehkäisevä mitä suurimmassa määrin ja vankan hyvinvointivaltion maissa ihmiset ovat onnellisia ja luottavat toisiinsa. Eikä siis vain passiivisina odoteta toisten apua. Suosittelen tuon Haaparannan jutun lukemista!


Arvokas elämä ja kestävä kasvu ovat tärkeitä

Tottakai Himasen julistamat "arvokas elämä" ja "kestävä kasvu" ovat tärkeitä ja vaalimisen arvoisia asioita. Mutta ei tuon toteamiseen olisi 700 000 euroa tarvittu! Keskustelunavauksenakaan Himasen opus ei toimi, vaan päinvastoin tekemällä tällaisen höttöhutun hän onnistuu pilaamaan noiden arvokkaiden asioiden ympärillä käytävän fiksun keskustelun pitkäksi aikaa. Sääli.

Himasen kirjanen löytyy tästä linkistä.

Lue lisää...