Maan hallitus sai puserrettua eilen iltamyöhällä budjettiesityksensä. Olen tässä aamulla lueskellut rakennepoliittista ohjelmaa enemmän kuntien näkövinkkelistä ja tässä vähän ajatuksiani. Koko pumaskaa en ole vielä käynyt täikamman tarkkuudella läpi.
Siitä olen samaa mieltä, että välittömin, julkisen talouden tuloihin tai menoihin suoraan kohdistuvin toimin koko kestävyysvajeongelmaa ei voida ratkaista. Hallituksen mukaan keskeisiä ovat työllisyysastetta, talouden muuta kasvuperustaa ja julkisen palvelutuotannon tuottavuutta vahvistavat rakenteelliset uudistukset. Sanahelinän sisältöä pitäisi vaan vielä tarkentaa. Itse olin tähän mennessä törmännyt eri keskusteluissa ja teksteissä aina vain yhteen ja samaan rakenteelliseen uudistukseen: eläkeiän nostamiseen. Ei muuta. No nyt niitä rakenteellisia uudistuksia nimettiin sitten muutama lisää. Leikkauksia ja muita kurjistuksia niistä ovat monet suoraan suomeksi sanottuna.
Mennäänkö kuntien pakkoliitoksiin?
Sitä on vähän vaikea sanoa, koska budjettipaperi on itsessään ristiriitainen. Kuntarakennelaissa aiotaan lisätä valtioneuvoston toimivaltaa yhtenäisillä työssäkäynti- tai yhdyskuntarakennealueella. Sitten tulee tämä kukkanen: ”Valtioneuvoston toimivallan lisääminen rajoitetaan selkeillä reunaehdoilla ja alueen asukkaiden enemmistön tahtotilaan sitomisella. Toimivallan käyttö rajoitettaisiin tilanteisiin, joissa kuntarakennelain tavoitteet eivät ole toteutettavissa vapaaehtoisesti.”
Eli pakkoa käytetään vain siellä, missä kuntalaisten enemmistön tahtotila on liitoksen puolella? Milloin tällainen tilanne olisi mahdollinen? Silloin kun kuntalaisten enemmistö haluaisi liitosta, mutta vain valtuusto sitkeästi olisi liitosta vastaan? Aika kaukaa haettu tilanne... Ja millä lie metodilla aikovat sitten tuon ”alueen asukkaiden enemmistön tahtotilan” selvittää, gallupillako? [LISÄYS 9.9.2013: Ahaa, asiasta on siis tarkoitus järjestää alueellisia kansanäänestyksiä ja koska "alueen" äänten enemmistö ratkaisee, voisi käydä niin, että pienten kehyskuntien äänimäärät jäisivät suuren keskuskunnan äänimäärän jyräämiksi, vaikka liitoksen vastustus olisi 100 % pienessä kunnassa. Luin tuon alunperin huolimattomasti ja ajattelin koko ajan sanamuodon "alueen asukkaiden" tarkoittavan "kunnan asukkaiden enemmistöä". No jaa, onhan tässä sitten todellisen pakottamisen tuntua ilmassa.]
Kunnille kurjistumista?
Hallituksen tavoitteena on vähentää kuntien velvoitteita siten, että saavutetaan miljardin euron kokonaisvähennys kuntien toimintamenoihin. Tämä tulee olemaan todella vaikea tehtävä, etenkin kun tässä samalla kuntien velvoitteita lisätään siirtämällä kunnille osa pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuen rahoitusvastuusta 1.1.2015 lukien.
Konkreettisemmat linjaukset siitä, mitä tämä ”kuntien velvoitteiden vähentäminen” (siis leikkaukset suomeksi sanottuna) oikein tarkoittaa, tehdään marraskuun 2013 loppuun mennessä. Asiasta käynnistetään paikallisia kokeiluja jo vuoden 2014 alusta lukien. Kuntien tehtävien kartoittamisessa etsitään samalla myös sellaiset tehtävät ja velvoitteet sekä toiminnan organisointitavat, joita muuttamalla toiminta tehostuu. Odotan suurella mielenkiinnolla näitä listauksia. Ja hieman myös pelolla.
Kaiken kaikkiaan kunnille on asetettu 2 miljardin kokoinen osuus kestävyysvajeen paikkaamisesta. Vajettahan voidaan paikata joko menoja karsimalla tai tuloja lisäämällä. Suoria vähennyksiä toimintamenoihin tehdään miljardi siis karsimalla tehtäviä ja samalla vähentämällä julkisen sektorin työntekijämäärää merkittävästi. Toinen miljardi kursitaan kasaan mm. veronkorotuksilla. Kaksi miljardia on suuri luku, kun ajattelee sitä, että kuntien koko menot ovat 35,7 miljardia. Ja todellakin se, mitä tämä meille sitten lopulta arjessa tarkoittaa, on edelleen epäselvää!
Hallitus haluaa selkeyttää kuntien keskinäistä sekä valtion ja kuntien välistä vastuunjakoa. Tämä on mielestäni hyvä asia, mutta vieläkin olennaisempaa olisi selkeyttää kansalaisen ja yhteiskunnan välistä vastuunjakoa! Minulle on kansalaisena ihan yhdentekevää, vastaako jostain asiasta valtio vai kunta ja kerääkö siitä veron valtio vai kunta. Itse jäsennän näitä vastuita aina akselilla kansalainen – yhteiskunta. Eli olennaisempi jako kulkee siinä, vastaanko asiasta minä itse vai joku instituutio. Olipa se instituutio sitten kunta, Kela, valtio tms.
Tuottavuutta on parannettava
Hallitus haluaa tietenkin parantaa julkisen palvelujärjestelmän tuottavuutta ja vaikuttavuutta. Kukapa ei, jos sisäistää tuottavuuden paranemisen siten, että tekemällä asioita järkevämmin saavutetaan enemmän. Eikä siis siten, että ”tehostaminen” on vain peitesana resurssien niukennukselle, kiireelle ja hosumiselle. Tuottavuutta voidaan julkisella sektorilla edistää merkittävästi tietohallintoratkaisuja yhtenäistäen. On hyvä, että Suomeen halutaan viipymättä kattava ja yhtenäinen sähköisten palveluiden palveluväylä ja sähköinen tunnistautuminen. Sähköisten palvelujen osuutta aiotaan lisätä ja hyvä niin. Esimerkkinä tarjoan tästä aina pankkipalveluita 1980-luvun konttoreissa verrattuna tämän päivän verkkopankkiasiointiin. En kyllä jokaista laskua ja rahan nostamista haluaisi enää lähteä konttoriin hoitamaan!
Tuottavuutta ja vaikuttavuutta voidaan parantaa myös palvelutuotannon tehokkaammalla työnjaolla. Tämä voisi hallituksen mukaan tapahtua väljentämällä kelpoisuusvaatimuksia, kuitenkaan asiakkaan turvallisuutta ja palvelujen laatua vaarantamatta. Tämä on ihan hyvä ja rohkea ajatus, mutta sisältää tiettyjä vaaroja. Tämä pitää tehdä taiten. Mutta välillä kieltämättä tuntuu, että ammattikunnat vahtivat omia tonttejaan liiankin tarkasti ja työtehtäviin vaaditaan vaikka mitä tutkintoa. Tässä voisi olla niiden maalaisjärjen mukaisten joustojen ja mutkien suoristamisen paikka.
Monikanavaisuus ongelmana ja mahdollisuutena
Sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaisen rahoitusta halutaan purkaa, jotta rahoitus selkiytyy ja osaoptimoinnin mahdollisuudet vähenevät. Uudistuksissa aiotaan ottaa huomioon terveydenhuoltolain ja potilasliikkuvuusdirektiivin mukainen asiakkaan valinnanvapaus. Itsekin pidän valinnanvapauden lisäämistä tärkeänä. Rahoitusjärjestelmän uudistamisessa aiotaan ottaa huomioon kaikki rahoituskanavat, kuten mm. valtionosuudet, kuntien rahoitus, Kela, työeläke- ja vakuutusyhtiöt, työnantajat ja työntekijät, seurakunnat, potilasvakuutus ja muut vastuuvakuutukset sekä palveluiden käyttäjien maksamat asiakasmaksut.
Itse olen jo työni puolesta sitä mieltä, että monikanavaisuuden ongelmien lisäksi eri rahoituskanavia tulee tarkastella niiden tarjoamien mahdollisuuksien ja niiden kehittämisen kannalta. Kansalaisten oman rahoituksen rooli tulee nähdä muutoinkin kuin vain nykyisten asiakasmaksujen kautta. Etenkin vanhushoivan rahoittamisessa kansalaisten oman varallisuuden ja sopivien finanssi-instrumenttien yhdistelmällä olisi merkittävä positiivinen rooli.
Mutta missään nimessä kansalaisten varallisuutta ei saa alkaa ottaa asiakasmaksuissa huomioon pakolla. Tämä ei kuulu suomalaiseen hyvinvoinnin rahoitusmallin traditioon. Mutta uskon, että omaa varallisuutta ollaan valmiita käyttämään hyvinvoinnin rahoittamisessa myös vapaaehtoiselta pohjalta. Tämä edellyttää yhteiskunnalta vastaantuloa järkevästi hinnoitellun palvelusetelin muodossa sekä turvallisten ja tehokkaiden finanssityökalujen kehittämistä. Sitä kehittämistä minä työkseni teen.
LISÄYS 31.8.2013:
Taloustieteilijätkin toteavat, että paketin sisältö jäi vielä oikeasti monin osin epäselväksi. Tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja tärkeät, mutta miten ne sitten oikeasti saavutetaan, sitä ei vielä kunnolla kerrota. Esim. 2 miljardin säästöt kuntasektorilla tarkoittaa meillä Lohjalla 10 miljoonaa! Mistäs aletaan tinkiä? Mitkä tehtävät kunnilta otetaan pois? Näppärä "halki-poikki-ja-pinoon-ja-kestävyysvaje-simsalabim-kerralla-pois" -paketti muuttuukin todella karuksi, kun aletaan OIKEASTI säästää.
Sailaskin kommentoi YLElle, että ei tämä rakennepaketti korjaa kestävyysvajetta. Lisäksi hän totesi, että häntä on kiusannut ministereiden puheet "valtiontalouden sopeuttamisesta". Hän kysyi, miksei voida sanoa suoraan, että tarkoitetaan menojen karsintaa ja verojen korottamista. Samaa kysyn minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti