Osallistuin viime viikolla todella mielenkiintoiseen seminaariin. Aiheena oli suomalainen päätöksenteko ja instituutiot. Koko tilaisuuden yllä leijui mielestäni edelleenkin syvä hämmästys siitä, että mitäs nyt, kun nämä persut tulivat - ja näyttävät tulleen jäädäkseen suomalaisen politiikan keskiöön.
Yksi puhujista oli HS:n Unto Hämäläinen, joka kirjoitti viime sunnuntaina Hesariin tästä seminaarista. Hän toteaa kolumnissaan, että kuulijoina oli "niin sanottua eliittiä: virkamiehiä, yritysjohtajia ja ammattiyhdistysjohtajia" ja että hän ei tunnistanut kuulijoiden joukosta yhtään perussuomalaisten kannattajaa. No olihan siellä ainakin yksi, minä ;) Eipä hän tietenkään minua tunne, eikä tullut tuntemaankaan, koska ei siellä ollut missään vaiheessa tarvetta hypätä ylös persuja puolustamaan - Hämäläinenkin oli paljon sopuisampi kuin mitä hän tuossa kolumnissaan on. Hyvä ja pohdiskeleva tilaisuus.
Löytyykö taitoa ja uskallusta tehdä talouspoliittisia päätöksiä?
Sixten Korkman toi omassa puheenvuorossaan vahvasti esiin asiantuntemuksen tärkeyden päätöksenteossa. Ja miten heikko sen rooli onkaan meillä! Meillä ei myöskään tällä hetkellä haeta laajaa poliittista tukea, siis myös opposition puolelta, isoissa tärkeissä kysymyksissä kuten kuntauudistuksessa. Samoin meiltä puuttuu pitkäjänteisyys poliittisen valmistelun taustalta.
Toisaalta asiantuntijoidenkin on tällä hetkellä hyvin vaikea sanoa, mitä taloudessa pitäisi nyt oikeastaan tehdä. Toki poliittisesti pitäisi tehdä mahdolliseksi vähintään se, mitä on pakko tehdä, jos/kun kansakunnan rahat loppuu.
Itse en tosin täysin allekirjoita sitä, että kansakunnan rahat loppuu ja joitain tiettyjä juttuja on muka aivan pakko tehdä. Taloudellisista ahdingoista on aina selvitty, vaikkei sitä ole koskaan etukäteen uskottukaan. Ja niin on nytkin selvittävä. Lisäksi aina on olemassa vaihtoehtoja. Pakkoa ja välttämättömyyttä hokemalla ei minua vakuuteta. Paljon pienemmällä nurinalla ottaisin vastaan ikävätkin päätökset, jos reilusti sanottaisiin, että "olemme valinneet tämän vaihtoehdon, koska tästä ja tuosta syystä me uskomme sen olevan paras keino siihen ja tähän". Poliittisten pakkojen takana on aina valintoja.
Sitä Korkmanin kysymystä jäin pohtimaan, että kun meillä Suomessa on yleensä saatu merkittäviä päätöksiä aikaan vain kriisioloissa, niin mitenkä nyt käy, kun kriisi tulee pikku hiljaa, ikään kuin näivettymällä.
Tuli iso jytky! Eikä se katoa!
Aamun toinen puhuja Unto Hämäläinen kysyi otsikossaan sitä, miten Timo Soini on muuttanut Suomen puoluekenttää. Hän kertoi olleensa lähes epätoivoinen Suomen poliittisen tilanteen lukkiutumisesta jytkyvaalien jälkeen. Mutta kuinkas ollakaan: perussuomalaisten jääminen pois hallituksesta ei sittenkään johtanut Suomessa poliittiseen kaaokseen. Hämäläinen piti ps:n ratkaisua oikeana, samoin pidän minä.
Olen siitäkin samaa mieltä, että hallitus ei olisi pysynyt tähän päivään asti kasassa, jos ps olisi ollut mukana. Eikä olisi ollut syytäkään pysyä. Eihän ps olisi voinut äänestää kaikkien näiden tukipakettien puolesta! (Loppukeskustelussa mainittiin, että jatkossa näitä tukipaketteja tuskin on enää tulossa, koska ne eivät mene enää läpi oikein missään. Joku maa tulee ne pysäyttämään. Toisaalta ikävien päätösten teko on siirtymässä EKP:lle...ja siellä ei vaadita yksimielisyyttä!)
Jatkossa ps:llekin tulee kuitenkin löytyä paikka hallituksesta. Suomessa ei ensinnäkään ole ollut tapana pitää mitään puoluetta ikuisessa hallituspaitsiossa ja lisäksi Hämäläinen näki asian niin, ettei millekään puolueelle edes "saa pysyvästi suoda" paikkaa oppositiossa.
Hämäläisen mukaan perussuomalaisten tekoja (äänestyslinja muodostuu oppositiossakin) ja ps-poliitikan sisältöä tulee tarkastella jatkossa tarkemmin. Mikä on ps:n pihvi? Sen minäkin haluan saada paremmin näkyviin ja omalta osaltani pyrin vaikuttamaan tähän kantamalla oman asiantuntemukseni korren kekoon. Mielenkiintoinen oli Hämäläisen esiin nostama kansanedustaja Juho Eerolan Kymen Sanomissa kirjailema linjaus Perussuomalaisesta puolueesta: se on "yhtenäinen kansallismielinen vasemmisto-keskustalainen työväestön puolue".
Soinin seuraajakysymykseen ja ylipäänsä "ps:n materiaalin kapeuteen" Hämäläinen totesi mielestäni aivan oikein, että kun puolueen suosion kasvu on ollut niin suurta ja tapahtunut kuitenkin niin nopeasti, niin eihän ykkösrivin kykyjä ole voinut kasvaa vielä kovin monia. Ei vaan ole ehtinyt! Tässäkin koitan olla itse avuksi miten vain suinkin osaan ja mitenkä tarvetta on. :)
Vaalitko ongelma?
Seminaarin mielenkiintoisin esitys oli Anu Kantolan kuvaus median ja yhteiskunnan muutoksesta. Ennen oli porvarit, farmarit ja duunarit, mutta nyt tämä rakenne on muuttunut. Puolueet eivät ole oikein pysyneet muutoksessa perässä ja kaikki etsiskelevät nyt liikkuvia äänestäjiä poliittisen kartan keskialueella.
Mielenkiintoisimpia olivat pohdinnat siitä, miten voimatonta politiikka on esimerkiksi finanssikriisin hoidossa. Ja miten vaalit nähdään esteenä päätöksille ja jopa siis ongelmana. On todella vaarallista, jos demokratiassa vaalit aletaan nähdä ongelmana! Ja on demoralisoivaa, jos leviää tunne, että asioille ei muka voi tehdä mitään, ei edes äänestämällä.
Enpä voisi olla enempää samaa mieltä. Vaalit eivät tietenkään ole mikään "ongelma", vaan näen ne yhteiskunnan kehityksen "luonnonlakina". Niillä askelmerkeillä mennään, mitä äänestäjät antaa! Kehitys ei (ehkä) noudattele silloin asiantuntijoiden suunnittelemaa reittiä. Ja kenties parempi niin. Esimerkiksi Monsanton geenimuunneltujen siementen aiheuttamasta tuhosta lukiessa mieli nöyrtyy. Asioiden on välillä parempi antaa kehittyä itsestään eikä pidä suunnitella liikaa - siis kun puhutaan todella monimutkaisista asioista eikä "vain" jostain T-Fordin tuotanlinjoista.
Vaikken itse pelkää esimerkiksi geenimuunneltua ravintoa lautasellani (suolistomme ei pilko esim. tomaattia geeneiksi asti...), pelkään geenimuunnosten käyttäytymistä luonnossa. Sitä nämä geenimanipuloijat eivät oikeasti osaa ennakoida pitkällä tähtäimellä. Sama se on yhteiskunnan kanssa: antaa sen kehittyä ilman liikaa suunnitelmallisuutta ja asiantuntijavaltaa. Eihän Neuvostoliiton 5- eikä 10-vuotissuunnitelmatkaan toimineet :) Luottoni "yhteiskunnalliseen insinööritaitoon" on siis hieman heikkoa, vaikka tietenkin arvostan asiantuntijoiden näkemyksiä ja tietoa ylipäänsä!
Yhteiskuntaa pitää tietysti suunnitellakin ja rakentaa sitä faktojen varassa, mutta tilanne oli todella outo vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen, kun tuomio oli suunnilleen se, että kansa oli äänestänyt muka jotenkin väärin! Höpö höpö. Lusikka kauniiseen käteen vaan, kansa on puhunut. Tässä vielä linkki mielenkiintoiseen kirjoitukseen, joka sopii nyt ajankohtaisiin Ruotsin lähiömellakoihinkin. Tieto on sen mukaan politiikan ase ja poliittista ohjausta tehdään intensiivisemmin tietoon perustuen. Mutta kenen tietoa kuunnellaan?
Demokraattiset instituutiomme eivät saa surkastua. Eihän siitä seuraa kuin oklokratia eli kylähullujen valta, rappeutunut demokratia. (Ooh, opin tänään uuden sivistyssanan, huomasitko...)
On tärkeää olla tunne siitä, että voimme tehdä päätöksiä, joilla on jotain merkitystä.
Näin meidät "opastettiin" EU:hun
Seminaarin loppukeskustelussa puitiin vielä median muuttunutta toimintatapaa. Vuoden 1994 EU-jäsenyyttä koskeneen kansanäänestyksen aattona Helsingin Sanomat, Turun Sanomat ja Aamulehti ostivat omat etusivunsa ja kehottivat niillä olevin mainoksin ihmisiä äänestämään jäsenyyden puolesta. Aikamoinen temppu, kun kuitenkin 40 % kansasta vastusti jäsenyyttä. Osa kansasta saikin tuon puolueellisuuden myötä pysyvän epäluulon mediaa kohtaa. Se on sinänsä ihan hyväkin juttu, ja itsepähän media sen aiheutti.
Mutta niin vaan on maailma muuttunut, ettei vastaava kampanja tulisi enää tänä päivänä kyseeseen esimerkiksi jos NATOsta olisi kansanäänestys. Media ei enää uskaltaisi ottaa riskiä ja heittäytyä noin totaalisesti. Oi aikoja, oi tapoja.
Itse äänestin muuten silloin 1994 EI jäsenyydelle. Olin tosi epävarma, mutta päädyin sitten EIn kannalle. Ehkä se median rummutus kävi epäilyttämään, vaikka vaatikin sisua olla sitä vyörytystä vastaan! Ja outoa oli äänestysten tarkoitushakuinen ajoittaminen siten, että ensin äänesti gallupeissa myönteisin maa eli Suomi, sitten vasta Ruotsi ja vasta viimeisenä kielteisin maa eli Norja, joka ei ole jäsen vieläkään. Miksei äänestetty samana päivänä kaikissa noissa kolmessa maassa? No siksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti