Lueskelin Vartiaisen tällä viikolla ilmestyneen ja melko lailla ärtymystäkin herättäneen kirjasen "Työvoima tehokkaaseen käyttöön eli miksi työn tarjonnan lisääminen ratkaisee kestävyysvajeemme".
Kestävyysvaje tarkoittaa sitä julkisen talouden tasapainon vahvistamisen tarvetta (nykypäivään laskettuna), mikä johtuu huoltosuhteen heikkenemisestä. Huoltosuhde taas tarkoittaa aktiivisen työväestön ("huoltajien") ja muun väestön ("huollettavien") määrän keskinäistä suhdetta.
Työtä syntyy, kunhan vain työvoimaa tulvii markkinoille...?
Vartiaisen perusviesti on, että työtä kyllä syntyy, jos vain työvoimaa on tarjolla. On siis nostettava eläkeikää, lyhennettävä opiskeluaikoja, vähennettävä perhevapaita ja lisättävä maahanmuuttoa runsaasti. On siis aivan väärä käsitys, että työn määrä yhteiskunnassa olisi jotenkin vakio. Lisäksi työttömyyttä tulee olemaan aina - rakenteellinen työttömyys on Suomessa arviolta noin 6 %:n luokkaa. Rakenteellinen työttömyys ei lisäksi riipu työvoiman määrästä - mutta työvoiman määrän muutos voi kuitenkin vaikuttaa työttömyyteen, jos työvoiman koostumus muuttuu.
Vaikken kaikkia laskentakaavoja edes yrittänyt käydä läpi, ymmärrän teorian tasolla sen johtopäätöksen, että jos haluamme nostaa kokonaistuotantoamme, meidän on nostettava työpanostamme. Teorian tasolla tajuan myös sen väittämän, että työn tarjontaa on lisättävä, vaikka meillä olisi työttömiä omastakin takaa. Teorian mukaan saadaan lisää työllisyyttä, jos työn tarjontatekijöitä kohennetaan, vaikka kansantaloudessa olisi työttömyyttä.
Yleensä en väheksy teorioita enkä pidä kirjaviisautta mitenkään huonona asiana (vaan päinvastoin!), mutta talousteorioihin olen alkanut suhtautua todella epäillen. Tuntuu, että ne yrittävät selittää ihmisten käyttäytymisen vaikuttimia tajuamatta ihmisten käyttäytymisestä oikeasti juuri mitään.
Käytännön arkijärjen tasolla on vaikea ymmärtää, miten esimerkiksi massiivinen maahanmuuton lisääminen ratkaisisi kestävyysvajeongelmamme. Ensinnäkin työperäisenkin maahanmuuttajan mukana muuttaa monesti heitä, jotka ovat huoltosuhdemielessä siellä huollettavien puolella. Toiseksi on outo ajatus, että huoltosuhteen muutosta estettäisiin leventämällä väestöpyramidin juurta aina vaan levämmäksi ja leveämmäksi. Sehän on loputtoman väestökasvun tie. Täytyy olla kestävämpiäkin ratkaisuja. Kipeitä kenties, mutta kestävämpiä. Kolmanneksi ei ole mielestäni kovin reilua eikä kestävää, että maahanmuuttajat ovat keino pitää työvoimakustannukset kurissa sillä, että heidän palkkatasonsa on matalampi. Tämän kipeän faktanhan uskalsi Kiander sanoa ääneen Vartiaisen kirjan julkistamistilaisuudessa.
Miksi pyramidin juurta pitäisi aina vain leventää?
Vartiainen kirjoittaa (s. 26 ja 74):
"Suomen nykyinen hyvinvointivaltio ei ole kestavällä pohjalla. Tämä johtuu siitä, että se on luotu aikana, jolloin huoltosuhde oli ratkaisevasti edullisempi. Vaikka lähes kaikki puolueet nykyään vannovat hyvinvointivaltion nimiin, hyvinvointivaltion poliittista suosiota ei oikeastaan ole testattu sellaisena normaaliaikana, joka Suomelle nyt on koittamassa. Hyvinvointivaltio luotiin kasvavan työvoiman aikana, jolloin sen kustannuksia saattoi vyöryttää uusille, aiempaa suuremmille työntekijä- ja veronmaksajakohorteille." "Siksi hyvinvointivaltion luominen näytti lähes ilmaiselta."
Koska ilmaistahan se ei voi oikeasti olla ja mielestäni keinotekoinen ja jatkuva väestömäärän kasvattaminen ei ole järkevää eikä ainakaan kestävää, tulee miettiä koko hyvinvointivaltion rakennetta uusiksi. Onko luvattu liikaa ja voisiko rahoitukseen löytyä muitakin ratkaisuja kuin verotus? (Palaan näihin ratkaisuihin joskus myöhemmin aiheella "PPP".)
Suomalainen työllisyysaste on aivan liian matala
Siitä olen kuitenkin samaa mieltä, että kestävyysvajeen helpottamiseksi työllisyysastettamme on nostettava. Mutta siinä haluan mennä sille populistiseksikin väitetylle linjalle, että meidän tulee ensi sijassa miettiä, miten saamme kotimaista työtöntä työvoimaamme työllistettyä. Tämähän on jo päättäjien velvollisuus suorastaan. Reserviä ainakin on, kun vertaa tilannetta vaikkapa Ruotsiin:
 |
| Kuva: http://videonet.fi/etk/tep2012/1-2/pp/Slide6.JPG |
Vaikka kuviot näyttävät ensi silmäyksellä kovin samanlaisilta, viivojen erot ovat suuret pystysuunnassa muutamilla ikäluokilla. Esimerkiksi nuorehkoilla naisilla ja 55+ miehillä työllisyysasteet ovat aivan eri luokkaa Ruotsissa kuin meillä. Tätä selittää ilmeisesti aika paljon se, että Ruotsissa tehdään enemmän osa-aikatyötä eli työtä jaetaan tälla tavoin useammalle ja Ruotsissa julkinen sektori työllistää huomattavasti enemmän kuin meillä. (Palaan tähän jossain myöhemmässä postauksessani.)
Työvoimapula on harha ja silti on tarve saada paljon lisää työvoimaa...
Mielenkiintoista on muuten se, että Vartiainen toteaa työvoimapulan olevan suomalainen harhakäsitys. Samalla kuitenkin koko kirjasen viesti on se, että työvoimaa on liian vähän... Mutta ei siis "pulaksi" yleensä ajatellulla tavalla. Sellaista täystyöllisyyden saavuttamisen jälkeen koittavaa työvoimapulaa meille ei siis tule. "Pula" on jo nyt ja tässä.
Pulan sijaan meillä on kuitenkin mielestäni ennen kaikkea paha työvoiman ja tarjolla olevan työn kohtaanto-ongelma. On aloja (rakentaminen, siivous, kuljetus ja hoiva), joilla on krooninen vaikeus saada väkeä, mutta yleistä työvoimapulaa meillä ei ole eikä tule. Luottaisin kuitenkin siihen, että työmarkkinat hoitavat ajan oloon tämän kohtaanto-ongelman. Ei sataprosenttisesti, mutta kuitenkin jotenkin. Jokaisesta työttömäksi jääneestä paperitehtaan työntekijästä ei tule hoiva-alan ammattilaista, mutta monesta kuitenkin tulee. Tulvaisuuden hoivatyöt tulevat lisäksi olemaan paljon muutakin kuin terveydenhuoltoa muistuttavaa "hoito-hoivaa". Ihan arkista apua ja talkkarityyppistä palvelua tullaan tarvitsemaan paljon.
Otan kuitenkin pureskeltavaksi Vartiaisen huomion siitä, että suomalaisille päättäjille ja kansalaiskeskustelijoille työvoiman niukkuus tuotannontekijänä on vielä uusi asia. Ennen meiltä puuttui pääomaa, mutta oli työvoimaa - jopa Ruotsiin runsain määrin päästettäväksi asti. Nyt meillä on pääomaa, mutta (oikeanlaista) työvoimaa ei ole riittävässti. Ehkä valaistun joku päivä paremmin. Nyt tässä teorian yhdistämisessa arkeen vielä jokin tökkii.
Julkisten palveluiden tuottavuuskehitys on tärkeää
Siitä olen samaa mieltä, että yleinen tuottavuuskehitys ei kestävyysvajettamme ratkaise, vaikka moni lataakin sen varaan paljon toiveita. Emme ensinnäkään juurikaan voi täällä Suomessa vaikuttaa tuottavuuskehitykseen, vaan menemme siinä muun maailman mukana. Voimme toki sössiä kehityksen, eli on tärkeää huolehtia siitä, ettei tuottavuuskehitykselle kehitellä kotikutoisia esteitä.
Toisekseen tuottavuuskasvu menee hyvin toimivassa markkinassa reaalipalkkoihin, kuten pitääkin. Hyvin toimivilla työmarkkinoilla se menee siis myös julkisen sektorin palkkoihin. Julkinen sektori on hyvin työvoimavaltainen töiden luonteesta (esim. opettaminen, hoivaaminen) johtuen. Silloin julkisen talouden kustannukset nousevat yleisen tuottavuuskasvun myötä. Tuottavuuskehitys on tietenkin todella toivottavaa, mutta yleinen tuottavuuskehitys ei siis ratkaise kestävyysvajetta. Mutta jos saamme nimenomaan julkisten palveluiden tuottavuutta nostettua, se kyllä pienentäisi kestävyysvajetta todella tehokkaasti.
...jatkuu joskus myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti